Gottlund, Näyttelyt

Esiraadin esittelyssä – Pasi Räsämäki

PASI RASAMÄKI Pasi Räsämäki (s. 1966) on osin juvalainen valokuvataiteilija ja opettaja, pitkän linjan tekijä, jonka työssä yhdistyvät taiteellinen työskentely ja pedagoginen näkökulma. Hän valmistui valokuvaajaksi Lahden muotoiluinstituutista vuonna 1995 ja on täydentänyt osaamistaan ylemmällä ammattikorkeakoulututkinnolla vuonna 2023.Räsämäen työskentelyn ytimessä on arjen ja ympäristön tutkiminen. Hänen teoksissaan tarkastellaan, miten esineet, paikat ja kaupunkiympäristön jäävät jäljet […]

Gottlund, Näyttelyt

Esiraadin esittelyssä -Jake Kukowski

JAKE KUKOWSKI Jake Kukowski (s. 1962, Essen, Saksa) on asunut 30 vuotta Suomessa ja toiminut tämän ajan eläinlääkärinä kuntapraktiikassa. Valokuvaus on ollut hänen intohimonsa jo kauan. Hän kuvaa erityisesti ihmisiä ja eläimiä dokumentaariseen tyyliin, usein mustavalkoisena. Kukowski suoritti keväällä 2024 valokuvaajan ammattitutkinnon (VAT). Aiemmin hän on osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin sekä pitänyt myös muutaman oman näyttelyn.

Gottlund, Näyttelyt

Gottlund-valokuvakilpailun finalistikuvat valittu

Gottlund-valokuvakilpailu on saanut tänä vuonnakin mainion vastaanoton. Kilpailuun lähetettiin 76 valokuvaa, ja kuvien taso oli ilahduttavan korkea. Teeman tulkinnat olivat monipuolisia ja osoittivat, kuinka monella tavalla samaa aihetta voi lähestyä. Vuoden 2026 Gottlund-valokuvakilpailun teema oli SANA. Esiraati on käynyt huolellisesti läpi kaikki kilpailuun saapuneet kuvat ja valinnut niiden joukosta 12 finalistikuvaa. Valinnassa painottuivat teeman omaperäinen

Gottlund, Näyttelyt

Rune C. Snellman Adventure Seikkailu

Galleria Kuninkaankartano saa kesäkuussa 2026 vieraakseen valokuvaaja Rune C. Snellmanin. Valokuvanäyttely Adventure Seikkailu on esillä 9.-28.6.2026 Galleria Kuninkaankartanossa Partalan museoalueella Juvalla.Näyttelyn avajaiset ovat tiistaina 9.6.2026 klo 17. Rune C. Snellman on vuoden 2025 Gottlund-valokuvakilpailun voittaja. Kilpailun voittaja saa pitää oman valokuvanäyttelyn Galleria Kuninkaankartanossa kilpailua seuraavana vuonna. Snellman tunnetaan pitkän linjan valokuvaajana, joka tarkastelee teoksissaan aikaa,